Perjantai 24.5.

Kauppojen ilta

Perjantaina 24.5. vietetään Kauppojen iltaa! Kauppojen iltana kaupat ottavat yhdessä kesän vastaan. Perjantaina on aikaa shoppailla ja viettää aikaa ystävien, perheen tai työporukan kanssa Helsingin keskustan ihanan tarjonnan äärellä.  Tervetuloa keskustaan ajan kanssa!

TAPAHTUMAT JA MUUT 24.5.

Kierrettävä kukkateosnäyttely
Tutustu vielä keskustan upeisiin kukkateoksiin, jotka yhdessä muodostavat Ihana Helsingin Kierrettävän kukkateosnäyttelyn.

Espan lava, MIL-espa
Esplanadinpuisto
Kaartin soittokunta klo 14:00

Tour de Terrace
Terassikierrokselle! Helsingin keskustan terassit aivan notkuvat tarjouksista ja iloisesta meiningistä. Tutustu Tour de Terrace -ohjelmaan TÄSTÄ. Loman alku, after workit, viikonlopun aloitus, lounashetki, kakkukahvit, maistiaiset, bileet, kesäkauden startti tai mitä vaan - kerää kaveriporukka kokoon ja tule mukaan keskustan terassikauden avajaisiin!

Kukkatori
Havis Amandalla 24.-25.5. 
Pe 16:00-20:00
Tiesitkö, että Havis Amandan patsaan ympäröivä aukio tunnetaan myös Kukkatorina? Historian saatossa siinä käyty ajoittain ahkeraakin kukkakauppaa. Ja nyt taas! 

Kauneutta pursuavia kukkakojuja, Mantan kukitus, kukkapaja, musiikkia, viiniä ja syömistä.
Utopia kukkeasta kaupungista ja iltaan saakka elävästä torielämästä – toivottavasti totta jonain päivänä! 
 
Tarkempi ohjelma: 
Kukkatori auki 16-20
Mantan kukitus klo 16 alkaen
Musiikkia, ruokaa ja juomaa    

Yhteistyössä: Harjun Kukka, Let Me Wine, Sandwich Club
www.torikorttelit.fi

KAUPPAKESKUKSET, TAVARATALOT JA KAUPPAHALLIT 24.5.

Aleksi13
Aleksanterinkatu 13
Yhdestä valitsemastasi normaalihintaisesta tuotteesta -25%. Etua ei voi yhdistää muihin etuihin. 

Citycenter
Kaivokatu 8
Kukkajuhlaa Citycenterissä – tule tapaamaan suosikkiasi pe 24.5. klo 13-18.
Klo 13-18 Citycenterissä "Kukat ja Ihanat Tekijät" -tapahtuma, 3. krs, Tapaa tekijat: klo 13 Aira Samulin, klo 14 Sara Parikka, klo 15 Marja Hintikka, klo 16 Janni Hussi ja klo 17 Sami Kuronen. Äänestä mielestäsi paras kukkainstallaatio! Klo 13-18 tapahtuman juontajana Niina Backman. Klo 14-18 Ihana Helsinki-viikonloppuna Radio Novan ja Citycenterin lähettiläät jalkautuu Helsingin keskustaan jakamaan ruusuja joihin on laitettu kutsu Citycenteriin. Kutsun yhteydessä on Citycenterin liikkeiden viikonlopun tarjouksia. Klo 13-21 DJ ja Livemusiikkia Citycenterissä

Gateau Citycenter
Raparperipulla 2,90€
Levain patonki 2,90€

Vero Moda
Koko päivän kestävä Ota 3 Maksa 2 -tarjous, koskee normaalihintaisia tuotteita.
Vero Moda  pop up myymälä nyt 24.5 - 25.5 pe klo 11-19 ja la 10-16 !


Kauppakeskus Kamppi
Urho Kekkosen katu 1

Björn Borg
Kaikki tuotteet - 30%

Change Lingerie Kamppi
Kaikki tuotteet -40% vain tämän päivän. Ohjelmassa äänestä kolmesta setistä suosikkisi ja voita se omaksi.

Choice
Liikkeessämme vietetään happy houria klo 19-21, jonka aikana kaikki Curly Girl -metodiin suosittelemamme tuotteet ovat -10%.

Gateau Kamppi
Mustikkakierre 2,90€
Levain patonki 2,90€

Musti ja Mirri Kamppi
Koirille Hugo&Celine jäätelötarjoilu sekä erilaisten aktivointilelujen kokeilumahdollisuus

The Body Shop Kamppi 
Vartalonhoitotuotteet osta 3, maksa 2. Tarjoamme edullisimman
Meikit ja siveltimet: osta 3, maksa 2. Tarjoamme edullisimman.
Voimassa koko tapahtuman ajan.

Vero Moda Kamppi
Ota 3, Maksa 2

Yoga Nordic
Tutustumisviikko 25€(norm 35€)
Manduka Yogitoes Hot Jooga pyyhe 40€ (Norm 60€)
Manduka Equa pyyhe 25€ (Norm. 45€)

YourFACE
Yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta -25% (Tarjous voimassa tapahtuman ajan 23.-26.5.2019 YourFACE Kampin myymälässä, etua ei voi yhdistää muihin etuihin)

Kauppakeskus Kluuvi
Aleksanterinkatu 9
Ihana Kluuvi -tapahtuma pukee Kluuvin kauppakeskuksen kukkasiin toukokuun lopussa, jonka lisäksi järjestämme myös omaa erikoisohjelmaamme – Kluuvin liikkeet ovat myös mukana tapahtumassa omilla tarjouksillaan.
Ohjelma:
klo 12–16 Paperikukka-paja: seppeleitä ja koristeita paperikukista
klo 14–18 Face Florals by Glitternistit
www.kluuvi.fi/ihana-kluuvi/

Dandy Helsinki
Valikoidut valmisvaatteet ja laukut -60%

 Kämp Galleria
Pohjoisespalandi 33

Efva Attling Stockholm
Efva suunnittelee koruja, jotka merkitsevät. Valitse omasi. Ihana Helsingin kunniaksi tarjoamme Mikonkadun tunnelmallisessa konseptimyymälässä -20% hopeamalleista ja -10% kultamalleista sekä ihania pikku yllätyksiä.​

Hakaniemen kauppahalli
Hakaniemen torikatu 1

Perinteinen Juustopuoti
Mustaleima 22,80e/kg (norm 28,80e/kg)
Leipäjuuston annospala lakkahillolla 3e
Juustoja maistiaisena ja muita tarjouksia!

DeliDeli
Kuukauden teema fisu mukaisia maistiaisia

Uutta ja vanhaa
Lasit ja muumimukit - 10%

Kuronen
Unisukat - 10%

Elokaunokki
Lippalakit - 20%

Keliapuoti
Vegaaninen täytekakku maistatus to-la
Myös muita erikoistarjoukset Puodissa.

Marian konditoria
8xLiperinpiirakka 8€, myös maistiaisia.

S. Engström
Normaalit kahvit 1,90e/kpl (norm. 2,50e/kpl)

Mocca Mate
Nameja maistilla

Tuffen herkut
Maistiaisia

Omenapiha
Maistiaisia

Hietalahden kauppahalli
Lönnrotinkatu 34

Dock Helsinki
Hamampyyhkeet ja tilavat kesäkassit tarjouksessa

Pieni astiakauppa
Kukalliset pikkukulhot 1,5dl Ihana Helsinki -tarjouksessa -20%

Super Bowl
Kukittaa joka päivä salaattikulhot syötävillä kukilla.

Sushi Panda
Riga 8 kpl (teryakilohi. tuorejuusto, kurkku), shake lohi nigiri 2 kpl ja salaatti tai miso-keitto 10 €
TAI
Vegaaninen versio: Paris 8 kpl (avokado, kurkku, spicy porkkana, paprika ja salaatti), inari tofu nigiri 2 kpl. salaatti tai miso-keitto 10 €

YKSITTÄISET LIIKKEET 24.5.

Aarikka
Pohjoisesplanadi 27
-20% alennus koruista! 
Alennus koskee koko normaalihintaista koruvalikoimaamme. 
Aarikka-myymälässä 23.-26.5. kaikille vähintään 60€ ostaville asiakkaille Aarikka-kestoshopperi kaupan päälle! 
Suunnittele itsellesi Kehrä-Esplanadi korvakorut! 
Vain Aarikka-myymälässä sinulla on herkullinen mahdollisuus suunnitella oman mielen mukaiset Kehrä-Esplanadi korvakorut. 16 Kevään väriä vaahterapuupalloissa ja sterling-hopeinen korurengas.

Andiata
Pohjoisesplanadi 25-27
ANDIATA juhlistaa kesää & Helsinkiä.
Tarjoamme IHANA Helsinki tapahtuman ajan 23.-26.5. kaikille Esplanadin myymälämme asiakkaille edun: Ostaessasi kolme tuotetta – saat edullisimman veloituksetta. Nähdään Espalla!

Artisaani
Unioninkatu 2
8 HKINäyttely: Balabin, kaksi sukupolvea korumuotoilua. Nikolai ja Melitina Balabinin ihastuttavia hopeakoruja sekä arkeen että juhlaan. Myös aivan uniikkeja koru-taideteoksia. Auki 10-18Näyttely: Balabin, kaksi sukupolvea korumuotoilua. Nikolai ja Melitina Balabinin ihastuttavia hopeakoruja sekä arkeen että juhlaan. Myös aivan uniikkeja koru-taideteoksia. Auki 10-18

Balmuir Brand Store Helsinki
Pohjoisesplanadi 25-27
Kevään ja kesän mallistot ovat nyt parhaimmillaan - myymälämme on täynnä ihania pastellin sävyjä ja kevyitä materiaaleja. Tule ja ihastu juhlakauden asusteisiin ja parhaisiin lahjaideoihin!Viikonlopun ajan to 23.5- su 26.5.2019 koko normaalihintainen mallistomme -15% uutiskirjeen tilaajillemme. Näyttämällä uutiskirjettä kassalla saat lunastettua alennuksen. Jos et vielä ole Balmuir- uutiskirjeen tilaaja, saat edun heti käyttöösi rekisteröityessäsi uudeksi uutiskirjeen tilaajaksi Helsingin myymälässämme. Perjantaina 24.5.2019 Afterwork klo:16.00-19.00, tarjolla pientä syötävää ja juotavaa. Tervetuloa!

Costo x Pure Waste Concept Store
Yrjönkatu 34
CONCEPT STORE YSTÄVÄMYYNTI
Lämpimästi tervetuloa tekemään löytöjä Costo x Pure Waste Concept Storen ystävämyynteihin!
Tarjolla on ainutlaatuisia tuotteita huokeaan hintaan, jotka ovat saatavilla vain Ihana Helsinki -tapahtuman ajan. Uutta kaveria kaipaavat niin mallistoista poistuneet laadukkaat Coston asusteet kuin kierrätysmateriaaleista valmistetut Pure Wasten yksittäiset mallikappaleet, myynnistä poistuvat tuotteet sekä erikoismallistojen kappaleita.
Saavu paikalle tekemään löytöjä ja poimi suosikkisi etukäteen Costo x Pure Waste Concept Storen Facebook sivuilta.

Iittala & Arabia Store Esplanadi
Pohjoisesplanadi 23
Kastehelmi-sarjan maljakot -20%

J-NEN
Ateneuminkuja
Tarjoamme -25% koko myymälän valikoimasta!

Jolie
Uudenmaankatu 26
Kokoa oma Jolie-box hintaan 20e!

Kanniston leipomo
Annankatu 20, Kaarlenkatu 13 & Yliopistonkatu 7
Kakkumaistatusta, yllätystarjouksia

Keops Optiikka
Eteläesplanadi 12
Kaikki silmä- ja aurinkolasit - 30 % sekä piilolinssit - 25 %.

KORRES Lasipalatsi
Mannerheimintie 22-24
Kädet kesäkuntoon! KORRES kauneusneuvojat loihtivat sinulle kauniit kesäkynnet hoitavilla KORRESin Gel Effect kynsilakoilla. Päivän huippuetuna Black Volcanic ripsivärit 15€ (norm. 25€). Tarjoamme lisäksi kaikki normaalihintaiset KORRES tuotteet -20%.

Lush
Asematunneli &. Mannerheimintie 5
Tervetuloa nauttimaan ylellisistä, maksuttomista kasvohoitokonsultaatioista iltapäiväteen kera!  
Lisäksi sisustamme liikkeemme kukkasilla, joita tuotteemme sisältävät. Jos rakastat ruusun tuoksua tai rauhoittavaa laventelia, tervetuloa katsomaan ja tuoksuttelemaan, mistä tuotteista näitä kukkasia löytyy! 

Salon Era
Kasarmikatu 20
Teemme tyylianalyyseja, kampaussuunitteluja ja ilmaisia meikkejä.

Silver Art
Korkeavuorenkatu 3
Orrefors ja Kosta Boda kristallit ja taidelasit -20% vain tänään.

Ril's Shop
Pohjoisesplanadi 25
Yhdestä valitsemastasi tuotteesta -25% etua ei voi yhdistää muihin etuihin.

RAVINTOLAT 24.5.

Perjantaina ravintolat ja kahvilat ottavat kesän vastaan Tour de Terrace -tapahtumassa! Tapahtumassa juhlistetaan terassikauden alkamista. Katso Tour de Terrace -ohjelma tästä.  

HOTELLIT 24.5.

Hotel Fabian
Fabianinkatu 7
Lasi Cavaa 5€. Kampanja voimassa Ihana Helsinki tapahtuman ajan 23.–26.5.2019.

Hotel Lilla Roberts
Pieni Roobertinkatu 1-3
Yhdestä valitsemastasi tuotteesta -25% etua ei voi yhdistää muihin etuihin

MUSEOT JA MUUT 24.5.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha
Jyrängöntie 2
Yleisöopastukset Kumpulan kasvitieteellissä puutarhassa
Mistäpäin maailmaa löytyvät ihanassa Helsingissä selviävät lajit? Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan 6 hehtaarin ulkoilmalaboratoriossa tutkitaan, mistä kasvinmetsästys kannattaa! Astu kasvimaantieteilijän saappaisiin ja lähde matkalle maailman ympäri. Puutarhaopastus lähtee Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan (Jyrängöntie 2) kahvilan terassilta perjantaina 24.5. klo 16 ja 17. Opastukset sisältyvät puutarhan sisäänpääsyn hintaan (7/5/4 €). Kierroksille ei tarvitse ilmoittautua, mutta lunastathan puutarhan sisäänpääsytarran kahvilasta ennen kierroksen alkua.​